Uusi vuosi, uudet maisemat?

Tässä on viime vuosina jokainen uusi vuosi tuonut tullessaan uudet maisemat meidän perheelle. Tää vuosi 2014 on ollut siitä ihana että se toi meidät tänne pieneen St-Cerguen kylään Jura vuorille. Mä oon nauttinut luonnon lähellä olemisesta, pikkukylän elämästä, ja - siis jos ei vielä oo tullut selväks.. - niin erityisesti alppimaisemista, vaelluksista/pitkistä lenkeistä ja lehmistä naapureina ;)

Oli siis kaikinpuolin ihanaa että pääsin tänään vielä ihan kahdestaan Rekun kanssa kävelemään lumihankien läpi juustotehtaalle, eli tuolle meidän lähimmälle "vuoren huipulle". Lumikenkäilijät oli talloneet hyvän polun joten me pärjättiin ilman lumikenkiä. Hangessa ylämäkeen tarpominen on silti rankkaa! Pieni pakkanen piti meidät lyhyitä kuvien nappaus taukoja lukuunottamatta huolimatta liikkeessä. Akku loppui tosin huipulla, joten alas tullessa ihailtiin Mont Blancin pinkiksi värjäävää auringonlaskua ja Dolen ympäröineitä oransseja pilviä ihan vaan omin silmin. 

Ps. Ne ensi vuoden uudet maisemat on sitten Hyvinkään seudulla :)

Lunta!!

Nyt sitä vihdoin tuli. Oikeen kunnolla. Koko päivän on pyryttänyt, varmaan sellainen puoli metriä on hankea kerennyt kasaantua. Pakkasia on myös luvassa, joten ehkä se talvi vihdoin saapui ja tuli jäädäkseen :)

Meillä on vuoden viimeiset vieraat kylässä ja heidän matkansa tarkoitus oli lasketella, tässä vieressä Dolella. Vaan kun eilen kentältä heidät haettiin, jouduttiin pahoittelemaan ettei edes Chamonixissa tai Verbierissä ole sopivanlaiset rinteet auki.. Ja aamulla herättiin lumipyryyn :D 

Noh, laskettelurinteitähän ei samantien auki saada, mutta pulkkamäessä me oltiin kyllä. Ja huomenna jos pääsis kokeilemaan lumikenkäilyä..

Jouluiloa

Auringonpaiste, +10 sää ja vihreät nurmikot ja pellot ei oikeen tuo joulutunnelmaa, mutta oli kyllä kiva käydä jouluaaton kävelyllä tässä säässä ja tietty mahtavissa maisemissa ;)

* Jouluaaton kävelyn kuvia kuvagalleriassa *

Kotiin kun tultiin, oli vastassa aamulla leivottujen piparien tuoksu, ja sauna korvattiin kylvyllä - melkeen siis perinteinen jouluaaton ohjelma. Joululaatikoita ja muita en kyllä jaksanut tehdä, mutta ei me niitä oikeastaan kaivattukaan. Ensi vuonna sitten!

Parhainta jouluaatossa on rento yhdessä olo. Ja tietty poikien ilo lahjojen avaamisesta ja niillä leikkimisestä.. Tontut kävi nimittäin oven takana ja toi mielettömän vuoren lahjoja. Rekku oli niin innoissaan että olisi varmasti avannut joka ikisen paketin :D 

Skotlanti = sadetta

Me tehtiin jälleen joulunalusmatka Skotlantiin. Toivottavasti saadaan tästä perinne :)

Perjantaina kun saavuttiin, satoi. Ja oli kylmä. Joten lounas ja jälkiruoka syötiin kaikessa rauhassa sisätiloissa :D Edinburghissa on taas hienot jouluvalaistukset, sen verran sitä sadetta kesti että sai kuvan napattua:

Lauantaina nautittiin hyvästä säästä ja mentiin Keithin ja Olivian naapuriin kylään, Edinburghin eläintarhaan. Eläintarha on eläintarha, siellä on aina omalla tavallaan surullista käydä, mutta kyllä eläinten näkeminen on lapsille kiva juttu. Kylmänä joulukuisena päivänä moni eläin nukkui tai oli sisätiloissa, niinkuin kuuluisat  pandakarhutkin. 

Iltapäivällä oltiin Keithin veljen luona pienissä juhlissa. Niinä opiskeluaikoina jolloin enemmän samoja ihmisiä nähtiin, juhlat oli railakkaammat ja kestivät myöhempään, aiheuttaen päänsärkyä seuraavalle aamulle. Mutta nyt kaikilla oli 0-3v lapsi ja juhlat sen mukaiset :) 

Ollaan matkan aikana opeteltu uusia englanninkielisiä fraaseja, kuten "May I?" sillon kun tekee mieli ottaa toisen lapsen kädestä jotain, ja "See you soon" hyvästien jatkoksi. Vallu myös oppi nopeasti laulamaan Luken lelujen laulut, "Puppy says clap your hands". Maiseman vaihdos myös stimuloi sen verran että Vallu alkoi matkan aikana muodostamaan enemmän lauseita ja kertomaan juttuja. Papupata ajat lähestyy!

Sunnuntaina me tehtiin päiväreissu Glasgowiin bussilla. Satoi, tietysti, mutta siihen oli varauduttu, oltiin nimittäin tehty treffit opiskeluaikaisten tuttujen (ja heidän 2+ poikansa..) kanssa Kelvingroven museoon. Museot on mahtavia ilmaisia paikkoja joissa lapset pääsee juoksentelemaan ja katselemaan eläinpatsaita yms jänniä juttuja. Vallu ja Noah tuli heti juttuun ja viilettivät yhdessä pitkin käytäviä. Oli tosi kiva nähdä tuttuja melkein 10v tauon jälkeen. Juttua riitti ja oli kiva välitön tunnelma :). 

Me käytiin myös pyörähtämässä keskustassa, eikä oltu kaukana paikasta jossa vajaa 24h myöhemmin tapahtui iso onnettomuus. Pieni muistutus että lähtö voi osua kohdalle milloin vaan.. Buchananin bussiasemalta kun hypättiin paluumatkalle, oli matkaeväänä klassikko lukuvuodelta 98-99 kun Mirvan kanssa bussireissuja tehtiin: pullo Irn-Bruta ja pussit Hoolahoopseja ja Malteserseja. Nam nam :D (Erityisesti muistelin reissuamme Harrisin ja Lewiksen saarille, sinne on joku päivä kyllä palattava..)

Maanantaina sade ihanaksi yllätykseksi lakkasi aamupäivällä joten saimme kävellä Royal Milen päästä päähän kaikessa rauhassa ja ihailla tweed-takkeja, tartan-hameita ja muita ihanuuksia. Lisättiin ikkunaostokset "Jonain päivänä"-listalle ;) Edinburgh on kyllä kaunis ja kiva kaupunki. Ihanaa kun siellä asuu hyviä ystäviä niin on syytä kyläillä :)

Rokulipäivä

Niinä päivinä kun ollaan vaan Vallun ja Rekun kanssa kolmistaan, meillä on yleensä paljon kotitöitä, asioita hoidettavana ja suunnitelmia käydä pitkällä lenkillä. Keskiviikkona meillä oli kuitenkin aika puhtaasti rokulipäivä. Aamulla hypättiin junaan ja mentiin Geneveen. Treffattiin Carmen ja heidän uusi tulokkaansa Charlie Manorilla, joka on vähän niinkuin Sokos Helsingissä. Manor on siitä ihana että sinne saa mennä koiran kanssa, ja mikäs on mennessä kun on niin hyvin käyttäytyvä koira :). Suklaaosaston maistiaisten voimalla sitten viiletettiin pitkin lasten osastoa; Vallu ilmoitti "ottavansa" Salama McQueen paidan ja oli niin kiinni Lego-videota näyttävässä telkkarissa etten uskaltanut yläkerran kahvilaan lainkaan, sinne kun olisi pitänyt mennä elektroniikka osaston ohi ja olin 100% varma että kahvilan sisäänkäynnin luona olevissa ruuduissa kuitenkin pyörisi Lentsikat 2 elokuva. Ai mitä sitten? Noh, viime vuonna se oli Lentsikat ja jotta päästiin siitä jatkamaan ilman maailmanlopun raivareita, mä ostin leffan. Tänä vuonna kakkososa on toivottu joulupukilta.. Joten ihan vaan draamaa vältelläkseni menimme alakerran Starbucksiin. Mä valitsen tarkasti mitkä taistelut haluan taistella (ja silloinhan mua ei jääräpäisyydessä voita kukaan).

Carmenin hakiessa Maxiä hoidosta me käytiin pikaisesti tapaamassa yhtä suomalaista jonka pojalle sopi käteen Vallulle pieneksi jääneet toppahanskat, ja jonka koiralla oli kyljessä kaksi riviä tikkejä. He asuvat Genevessä, ja ovat jo toistamiseen kohdanneet sen koirien irtipitämisen huonomman puolen: heidän koiransa päälle on käyty. Rekullekin kävi kerran samoin, kun irti ollut irlanninterrieri tuli päälle Rekun ollessa kiinni. Sillon asuttiin vielä Carougessa. "Maalla" Bernexissä tai St-Cerguessa ei ole sattunut mitään. 

Iltapäivä me vietettiin ihanan rauhallisesti Carmenin luona. Me aina jaksetaan puhua tunti tolkulla lasten kasvatuksesta ja adoptio-aiheista ;) Kotiin lähtiessä Genevessä satoi oikeen kunnolla. Onneksi päästiin auto kyydillä, sillä kotona kilometrin korkeudessa sade oli räntää.. Ihanaa kylläkin kun maisema oli hetken valkoinen! 

Metsämeditaatiota ja muuta hemmottelua

Mä en kaipaa kylpylähoitoja, salonkikäyntejä tai shoppailureissuja. Mulle luksusta on tämmöiset sunnuntaipäivät:

Heräsin kuumeettoman pienen pojan vierestä. Pusuja, haleja ja tykkäämisestä puhumista kunnes nälkä sai nousemaan sängystä. Aamupalan tarjoili perheen pää, ja Tonttu Torvisen tuomat palapelit kasattiin heti pariin kertaan :) Musta on kiva että palapelit kiinnostaa, ne on kivaa tekemistä itsellekin, kun en ehkä ihan noita pikkuautoilla ajelun ja kolaroinnissa hienouksia oo hiffannut..

Rekun kanssa lähdettiin kahdestaan lenkille. Peltoja pitkin vaan Arzierin suuntaan maisemia ihaillen.. Siinä on useampi kesäkäytössä / lehmien lypsämistä varten oleva iso majatalo/navetta ja niiden pihoilta on upeat maisemat järvelle ja Alpeille. Jos olisin lottomiljonääri..  

Tämä tönö..

Tämä maisema.. (ja tietnkään kuvassa ei näy Alpit koko komeudessaan)

Päädyttiin kävelemään Oujonin raunioille metsäpolkuja pitkin. Nautittiin hiljaisuudesta ja raikkaasta ilmasta, eli metsämediotoitiin ;) Reiska on kyllä maailman paras lenkkikaveri. Se niin selkeästi nauttii täysillä näistä kahdenkeskisistä lenkeistä ja poseeraa poseeraamistaan vaikka en ees pyydä :D

Hiljaisuus. Nautitaaan siitä :)

Rauniot ja poseeraajakoira

Kotona oli sillä aikaa tiskattu kaikki eilisten pikkujoulujen tiskit. (Tiskikone hajosi ja korjaaja antoi "lopetustuomion" eli odotellaan mitä asunnon omistaja tuumaa..) Lounaaksi naposteltiin jämiä, ja nyt.. Nyt minä puputan viimeisten kyläilijöiden tuomia herkkuja ja kaikki pojat nukkuu sohvalla / nojatuolissa.  

Mitäköhän muuta ihanaa tähän päivään vielä mahtuu?

Peti ja Puuro

Viimeisimmät vieraat tossa viime viikonloppuna kysyi miten me jaksetaan vieraita, että eikö elämä oo yhtä lakanoiden pesua ja siivousta?

No, onhan se toisaalta.. mutta kyllä vieraista - tai siis kyläilevistä tutuista, ystävistä ja sukulaisista - on paljon iloakin :) Muistellaan yhteisiä juttuja, kuullaan uusimpia kuulumisia, saadaan tuliaisia ja esitellään Sveitsiä. Samalla päästään aina itsekin tsekkaamaan uusia paikkoja/nähtävyyksiä. Laskinpa huvikseni että ainakin 13 visiittiä 2014 aikana. "Ainakin" siksi etten nyt oo varma muistinko kaikkia.. Ja Tammikuun viikonloput on nyt sitten loppuunmyyty, ihan jos sattui mieleesi putkatamaan että ois kiva tulla meille kylään!

Viime viikonloppuna meillä oli siis myös vieraita. Otettiin aika iisisti ja käytiin vaan junalla Nyonissa ja Coppetin linnassa joulumarkkinoilla, ja pyörittiin tässä omalla kylällä. Leikkipuistossa mm. :) Oli ihanaa kun olivat kylässä. (Heitä edeltävien kanssa ajettiinkin päiväreissut Verbieriin ja Dijoniin ~2h suuntaansa) 

Pari torvensoittajaa Nyonissa

Coppetin linna ja joulumarkkinat

Tää viikko onkin mennyt arkisesti, joulutunnelmaa on luotu piparien leipomisella ja mini-kuusen koristelulla, joulukorttien kirjoittelulla & lähetyksellä ja joka päiväisellä joulukalenterin avaamisella. Ja tietty pesty sitä pyykkiä :D

Poikien pipari'talo'

Niin ja lunta tuli maahan tällä viikolla!

Edessä on 'väliviikonloppu' eli kukaan ei ole meillä, eikä kukaan meistä ole reissussa. Sen sijaan huomenna pikkujouluillaan "3 kaveruksen" porukalla, eli Aino, Eino ja Valtteri perheineen. Taidanpa siis katsella porkkanalaatikon ohjeen ja tehdä kauppalistaa :)

Joulutunnelmaan

Eilen aamulla: lunta maassa, joululaulut soi, leivotaan Vallun ja Tiagon kanssa pipareita. Se on joulu ny.

Mahdoton yhtälö?

Taas hurahti pari päivää, vatsataudin jälkeisessä väsymyksessä ja välttämättömimmän suorittamisessa. Niihin välttämättömiin kuuluu mm. pyykin pesu vaipattomuus fiiliksen iskiessä (johon täytyy tarttua ja sitä ylistää vaikka tietää siitä pyykkiä seuraavankin..) ja koiran lenkitys, mikä on vienyt suuren osan ajatteluun käyttämästäni energiasta. On nimittäin niin, että tähän asti olen aina ihmetellyt niitä jotka luopuvat koirasta kun vauva saapuu - miten niin koiran lenkitys vaikeaa vauvan/taaperon kanssa? En ymmärrä, kyllä meillä vaan sujuu.. Vaan nyt ymmärrän. 2,5 vuotiaalla on niin paljon omaa tahtoa ja keinoja koetella mun hauiksien kuntoa, auktoriteettiä, luovuuden rajoja ja manipulointitaitoja (lahjonta, kiristys ja syyllistäminen ovat kiellettyjen keinojen listalla) että kun väsymys painaa, ollaan seuraavanlaisessa tilanteessa:

Lapsi potkii ja itkee lattialla rappukäytävän oven luona juuri jälleen mieltään muutettuaan ulosmenopelin suhteen (saa valita kahdesta mutta niitäkin voi näköjään haluta vaihtelevasti joka toinen minuutti) ja koira tärisee stressiään kaukana käytävässä. Minä välissä, odotan että viesti menee lapselle perille että valinnassa on pysyttävä kun ovesta ulos astutaan ja suren samalla koiraa joka todellakin ansaitsee mukavamman lenkkihetken. 

Päästään ulos, lapsi kolmipyörällään ja koira nameja jauhaen. Ensimmäisessä risteyksessä annan pyöräilijän päättää ajatellen että sama se kuin päin tää lenkki mennään. Sitä paitsi koira haluaa samaan suuntaan..  Asemalla ollaankin jo vaikeuksissa vaikkei laiturilla ole edes junaa jonka kyytiin haluta. Vaikka saankin oveluudellani matkan jatkumaan, tulee mäessä metsän suuntaan täysi stoppi. Ei auta että siellä saattaisi olla vaikka traktori. Peppu putoaa asfalttiin ja siitähän ei liikuta ellen halua itkevää potkevaa 12kg lihaskimppua kantaa (ja työntää kolmipyörää + taluttaa koiraa) ylämäkeen. En halua, en. Pyöräilijä ottaa jalat alleen, onneksi peppu taas penkissä, ja kääntää suunnan takaisin asemalle. Noh, tämmöinen lenkki sitten tällä kertaa.. Samalla lupaan rakkaalle karvakuonolleni että tähän tulee muutos. 

Ja niin on meillä tiimi R&R mennyt kahdestaan yön ja varhaisen aamun pimeässä heijastinliivit päällä otsalampun valossa just semmosia lenkkejä kun on ketun/peuran hajun perässä haluttu mennä. Ja päivällä käytetään omaa pihaa. Ei tarvii taistella pukemisesta, lenkkeilymenopelistä, lenkin suunnasta, jne. Haluan kuitenkin Vallulle opettaa että koiran lenkitys on tärkeää (eikä sitä voi jättää tekemättä) ja että luonnossa liikkuminen on ihanaa, joten taistelu jatkunee, mutta aikaisintaan ensi viikolla. Nyt vaan nautin kun takkia päälle pukiessani sohvalta hyppää koira innoissaan ja lähtee vauhdilla lenkille - jopa inhoamansa takki päällä.

Joulukalenterista paljastuu..

.. Mahatauti! Jep jep. Tällä kertaa aloitettiin minusta, saas nähä miten loppu porukan käy. (Tähän vois vitsailla että mitäs menin pakana kirkkoon laulamaan vaan osan lauluista, kyllä se jumala rankaisee moisesta - mutta totta voipi olla että sieltä joukkokokoontumisesta tän taudin nappasinkin.) Onneksi ei sentään oksu lennä.

Tauti kuitenkin vesitti mun suunnitelmat kirjoitella pikkasen blogia joka päivä, noin niinkuin joulukalenterin luukkuja avataan. Mutta jos nyt aloittaisi tuplapostauksella:

1. 

Päätin että kuvajoulukalenterin lisäksi meille tulee tonttupostia päivittäin, ja se voi sitten olla jotain pientä tavaraa / namia tai vaikkapa leffahetki kaverin kanssa. Isot pitää etsiä vihjeen avulla ja pienet mahtuu laatikkoon. Aloitin pienellä: pez-namipatukka olemassa olevaan "annostelijaan". Noh, tietty siinä kävi niin että leikki oli aamupalaa kiinnostavampaa ja tonttuposti ei muuttanut mieltä puuron syönnistä - siispä aamupäivä vietettiin känkkäränkkää puntista alas ravistellen.. Loppupäivä menikin hyvin mun pahoinvointia ja voimattomuutta lukuunottamatta. 

2.

Mä oon tämmönen positiivinen - yltiöpositiivinenkin ehkä? - tyyppi joten aamulla söin ison annoksen puuroa ja leivoin banaanipiirakan iltapäivän muskaria varten kun ajattelin edellispäivän heikotuksen johtuneen lounaskeitosta. Vaan selvisipä se tässä aamupäivän aikana että paras on jättää muskari väliin ja olla maltillinen ruokailun ja liikkumisen suhteen - siis pysyä kotona oman naistenhuoneen lähettyvillä. Mutta suomalaisella sisulla kuitenkin käytiin ulkoilemassa pojat kuralätäkössä märiksi ja koira pellolla leikittämisellä onnelliseksi. Lounaan jälkeen ajattelin että korvataan muskarin menetystä pienellä laulu ja leikkihetkellä. Olisihan se pitänyt aavistaa, mieleen pulpahti muistot ala asteen liikunnan opettajasta joka seisoi keskellä salia ja löi noitarummulla tahtia meidän lasten juostessa ympäri salia kun toisen kappaleen aikana jäin jalkoihin ja siirryin sivuun marakassia heiluttamaan, pojat ne juoksi hiki päässä ympäri keittön pöytää.. 

Joulun aloitus

En ole jouluihmisiä. Meillä ei oo koristeita, ei osteta lahjoja eikä tehdä joulusiivousta. Jouluruokaa syödään ehkä vähän, enimmäkseen Ikean pipareita ja glögiä, ja joululauluja soitetaan vain silloin tällöin taustalla (kun muistetaan). Kaikki ulkomailla asutut joulut on ulkomailla vietetty. 

Mutta. On se vaan kumma miten asiat muuttuu lapsen myötä. Olen nimittäin jo toista joulua kallistumassa enemmänkin joulun viettoon. Ostin Ikeasta tänä vuonna pipareiden ja glögin lisäksi myös jouluvalot. Joulukoristeaskartelut on suunnitteilla, joululauluja kuunneltu ja laulettu (!!) jo monta viikkoa. Huomenna aloitetaan joulukalenterin avaaminen. (Ah, täytyykin mennä täyttämään tonttupostilaatikko vielä niin kauan kun muistan..)

- - 

Tänään alkoi joulunvietto, sillä Geneven alueen suomalaiset kokoontuivat laulamaan kauniimpia joululauluja yhdessä. Ja kuuntelemaan samalla joulusaarnaa. Niin, siellä mukana myös minä pakana, sillä se on ulkosuomalaiselle kiva tapahtuma ja mukava joulunaloitus. Ylihuomenna sitten jatketaan ilman uskontoa kun kokoonnumme kotiäitien voimin pitämään joululaulumuskaria. Tip tap.. 

Voi olla että laitan jopa tonttulakin päähän ;)

Syksy saapui vihdoin

Syksy saapui toissapäivänä. Sataa, tuulee, on kylmä. Tänään me ollaan juuri ja juuri lumirajan alapuolella:

Meillä ruska, juustotehtaalla lunta.

Koti, ruska ja laskettelurinne kylällä joka näköjään jo saa lumipeitteen..

Kontrasti viikonloppuun ei vois olla suurempi. Lauantaina käytiin taas kävelemässä juustotehtaalle, ja t-paidalla pärjäsin. Huipulla loikoiltiin nurmella, nautittiin auringonpaisteesta ja näköalasta. Ihana lauantai! Napsin muutamia kuvia, sillä keväästä muistuttavat kukat pilkistivät syksyisten lehtien joukosta veikeästi.

Rekku nautti niin täysillä. Nyt sitä on vaikea saada ovesta ulos.. kai niitä vanhoja luita moinen kalsean kostea keli kolottaa!

Nyt 1,5 vuotta Eurooppaan paluun jälkeen muistaa miten ikäviä flunssat täällä on. Ihanaa että eka syysflunssa iski vasta nyt, marraskuussa, mutta auts, onteloita särkee ja päähän koskee, kurjaa on :/

Old dog's health - who to believe?

Rekku has been to the vet more times that my wallet can take recently. Nothing major or really serious, so not to worry. Just a health check, teeth cleaning and an annual vaccination that now covers more than it used to and thus a booster was also needed. And a little case of itchiness. Well, maybe not so little.

Back when Rekku was five and stressed out (another story), he developed a sensitivity to hay pollen. He has never been tested, because back then the testing was not reliable and would thus been a possible huge waste of money (his insurance did not cover the testing, another another story). He was treated for the symptoms until we moved to Singapore, where he never got symptoms. (Symptoms being really bad itchiness.)

After returning to Europe, last summer was good, no itching at all. Rekku was on Exspot, a strong spot-on against ticks and alike until we visited an osteopath in Finland. She explained that the tick-prevention treatments and over-vaccinating in Singapore had been hard on his liver, which in turn was contributing to his allergies (more in my previous blog entry). My reaction was to stop the spot-on treatments and try something natural instead. So this summer we used a Shoo-tag and sprays. And got ticks. And the itchiness. *

It all started at the end of July, with hot weather, hay pollen and swimming in a long coat. Poor Rekku was really itchy, scratching and biting himself, especially when ever he would be stressed. Leaving him without supervision always resulted in an antiseptic being used. Shaving his coat and washing him helped a little but did not solve the problem, so off to the vet we went.

The first solution was to give him cortisone to provide relief. What the vet told me then was a complete opposite to the osteopath's view. He explained that having sensitive skin, it was actually more important to protect Rekku against ticks, fleas etc with reliable and effective spot-on than a dog with "normal skin", as he was more likely to get itchy even from a hitchhiker flea that would not stay on him, but bit a few times before jumping off. So the benefits of the spot-on are more important than the strain on the liver. Rekku got Malaseb shampoo, Advantix (less poisonous than Exspot) and a cortisone spray to be applied where he felt itchy. 

We went back to the vet a month later for teeth cleaning and the vaccination (which could not be given at the same time with the cortisone), and again a week later for removing the stitches. Rekku's itchiness had returned by then and I asked for another cortisone shot. We also discussed next steps and decided to do a blood test for mange to see if it could be ruled out (which would then leave us with allergies since fleas were unlikely due to the Advantix). The test came back with a result of 14,5. Below 10 is negative and over 15 positive, so it was close enough to do the mange treatment. So, with the booster vaccination and the treatment we have been to the vet some more.. And have one last time left to go this week.That is if the treatment works. He is a lot better already, but not itch-free like he should be unfortunately.

It is a tricky business with these skin-related cases. Who to believe when there is so much advice and so many stories of what works out there? Just reading up on mange has got me confused.. One thing is for sure: I'm going to try a raw diet for him, and invest in a good shampoo. And give him a haircut again soon.

Here are a few tips from Rekku that other dog owners might find useful: 

Use a "tube scarf" to ensure everyone remembers not to pet the dog in the neck (and to prevent the chemical getting into furniture etc.) for a few days after applying the spot-on.

Use a blow-up neck support (the kind humans use for sleeping on airplanes) to prevent the dog from licking/biting an itchy spot. Works only if the dog is not persistent. Not to say Rekku isn't persistent, but since he absolutely hates the plastic cone this will do the trick reminding him he is not allowed to bite or scratch and yet allow him to relax normally.

* I have recently read comments of people not being impressed by the osteopath we used. It was our first time so little did I know, but maybe I would try another one next time.

Agility - love it, but can leave it..

Last weekend we attended an agility competition close by. It was the same one we attended last year, and we have not been to any official competitions in between - so it got me thinking of our hobby..

It has not been the end of the world that we no longer have regular practice nor competitions to go to. This a little bit surprising to me, since I really like agility and it has been such a fun and beneficial hobby for me and Rekku. More than that actually, since I have done so much volunteer work related to agility. (And still continue to do.) 

I miss practicing, learning more and doing agility regularly, no denying that, but not enough to go out of my way to make it happen. Because it is not like I could not go to practice and competitions, it's just that both would require time and money that would be away from something else. (and I would be lying if I did not admit that also the language barrier bothers me, and no, missing agility does not make me prioritize learning French either..) I feel like there's so much going on that when there is a free weekend or a day, it's not my first thought to try to find a competition to attend or schedule the day around attending practice. Going on a little hike is more tempting.. (and I can do that with both boys).

Selfish? Maybe. Rekku clearly enjoyed last weekend's competition, he was so attentive and excited and did his best on both runs. He enjoys practice too - also the backyard practice with two jumps made from sticks on Ikea plastic containers and one Ikea kids tunnel. He brings a toy to me every time we go to the garden, asking me to play. But, he also enjoys going on the hikes..

Although I praise the fact that there is an Oldie class in Switzerland and that organisers bother to organise classes for Oldies, its a shame not more attend. We were the only one in our class again. We really should have brought prizes for both agility and jumpers home but as you can see from the videos, a slight mistake in handling can get us disqualified..

In agility we did good apart from me trying too hard to ensure Rekku gets a good entry into the weaves, totally confusing him that way: View our agility video

In jumpers we were quite unprepared as the organisers changed the order of runs and we did not have time to go to the car in between our runs and walking the course. Rekku jumped a bit lazy (maybe I should have guided him better?!) and my mind was already one obstacle further in the end - which is why my shoulders told Rekku to jump although my mouth said tunnel.. View our jumpers video.

Rekku won himself a bed. He no longer needs to sleep in mine! (Ha, like that's gonna happen..)

Päivähoitoasiaa

Vallu on jo pian 2,5 v. Suomessa jos oltaisiin, ois täyspäiväistä päiväkotielämää luultavasti takana jo vuosi. Singaporessa jos oltaisiin, niin "koulu" ois myös jo luultavasti aloitettu, lähinnä sen takia että englanninkieli ois huomattavasti tutumpi kuin nyt - tai kuin ranskankieli. Täällä Sveitsissä vois Vallu toki jo myös mennä päiväkotiin täysipäiväisesti (äitiyslomat täällä vaan 6kk), mutta vain jos mä olisin töissä. Ja taloudellisestikin se ois mahdollista ainoastaan jos mä oisin töissä. Hyvissä töissä.

Joten kun en oo töissä, niin Vallu voi mennä vain puolipäivä hoitoon. Täällä meidän kylällä se tarkoittaa esim. 8:30-11:30. Jos tuon ajan käyttää täydellisesti hyväkseen, ehtii siinä jotain - niinkuin vaikka trimmaamaan koiran. Tai keskittymään työnhakuun koneella. Mutta tärkeämpää kuin että mitä mä tekisin sillä aikaa, on se mitä Vallu siellä päiväkodissa tekee. Nimittäin ryhmässä toimiminen ja aikuisen (muun kuin oman vanhemman) ohjeiden noudattaminen. 

Mehän siis jo päiväkotia kokeiltiin alkukesästä (hiukka jäänyt taas tää blogin kirjoittaminen..), mutta päätettiin se kuitenkin lomien jälkeen jättää toistaiseksi. Toukokuussa kun kävin kysymässä milloin Vallu voisi aloittaa, oli vastaus "ensi viikolla". Nyt jälkeenpäin ajateltuna se tuli aivan liian nopeasti ja enkä osannut Vallua siihen ollenkaan valmistaa. Lisäksi siirtymäaika oli tosi nopea. Ekalla kerralla (ma aamu) olin mukana 15 min ja jätin sitten Vallun sinne tunniksi. Tokalla kerralla (ke aamu) jäi poika jo kahdeksi tunniksi. Ja seuraavalla viikolla aloitettiin normiaika. Vasta neljännellä kerralla tuli itku kun lähdin. Luulin siis että hyvinhän tää menee!

Sitten meillä oli Suomi-reissu ja siis kolmen viikon tauko päiväkodista (ja melkein 100%  oleilua äidin kanssa). Kun päiväkoti taas alkoi, tuli itku sekä sinne mentäessä että kun hain pois. Välillä oli hyviä päiviä, olivat maalanneet ja leiponeet ja kavereitakin tuntui löytyvän. Mutta päivä päivältä päiväkotiin meno tuntui vaikeammalta. Paniikki ja itku iski jo kun sinne suuntaan käännyttiin, eikä pojan jättäminen huutamaan tädin syliin tuntunut hyvältä ollenkaan. Viimeisenä ke aamuna ennen lomaa Vallu oli istunut koko 2,5 tuntisen tädin sylissä eikä osallistunut aktiviteetteihin lainkaan. Seuraavan päivän iltana oli päiväkodin "kevätjuhla". Olin Vallulle kertonut moneen kertaan että menemme sinne yhdessä eikä hänen tarvitse olla yksin. Silti paniikki iski ja poika kiipesi minua pitkin kuin apina puuhun ettei vaan joutuisi lattialle (ja päiväkotiin jäämään). Koko juhlan ajan sain tarkistushalauksia vartin välein, vaikka muuten olikin huippukivaa.

Lomien jälkeen sitten päätettiin että kun päiväkotiin meno on vain sitä varten että olisi kivaa ryhmässä ja kamujen kanssa - minä kun en vielä työtarjousta ole saanut - eikä se sitä tuntunut olevan, niin jätetään asia hautumaan. Ajoitus olisi ehkä ollut parempi nyt syksyllä, kun Vallun besikset Aino ja Eino on aloittaneet "kerhon" ja sitä kautta siitä on ollut puhetta. Parempi valmistelu olisi myös ollut tarpeen, vaikka toisaalta myös ajoitus kielenkehityksen kannalta oli huono. Juuri kun suomenkieli on alkanut kehittyä ja kommunikoinnissa ollaan päästy uudelle tasolle, ei päiväkodissa kukaan ymmärrä eikä poika ymmärrä aina heitä. Kyllä sieltä tosin jo uusia ranskankielisiä sanojakin tarttui mukaan :)

Tilalle tuli sitten uudenlainen ratkaisu - nimittäin naapurin (suomenkielinen) poika on meillä ajoittain hoidossa. Silloin askarrellaan, leikitään, pelataan.. Ja kun hän on jo 4v, niin Vallu saa hyvää esimerkkiä isojen poikien toimintaan. Vallun lempparisanontoja onkin tällä hetkellä "iso poika" :) 

Työnhakua

Blogipäivitykset on jääneet kun tilalle on tullut työpaikkailmoitusten seuranta, LinkedIn päivitykset ja itse töiden haku. Jep, nyt on aika alkaa etsimään onko niitä mahdollisuuksia työllistyä täällä. Siis kodin ulkopuolella ;) 

Kyllähän mä kotona oloakin voin hyvillä mielin jatkaa, on tuo 2v vielä niin pieni ja tämä äitiyden opettelu jatkuvaa oman käytöksen parantamista.. Ja proggiksia riittää valokuvauksen ja valokuvien parissa. Suunnitteilla on mm. Erilaisia valokuvakirjoja Vallulle. Mutta, kyllä sitä toisaalta ois kiva mennä jonnekin toimistoon jotain aikuisten juttuja tekemään. Vaan mitä?

Mä oon tähän mennessä lähettänyt kokonaiset kolme työhakemusta. Kaksi viestinnän paikkaa ja yksi yliopiston kv-toimiston paikka, johon pääsin haastatteluunkin. Täällä on yleisesti tapana että hakemuksiin vastataan vain jos pääsee jatkoon - siispä oletan etten päässyt jatkoon kun ei haastattelun jälkeen ole enää yhteyttä otettu. Mutta kiva kokemus se oli! Vallu leikki bestiksiensä kanssa sen aikaa ja haastattelijat oli oikeen mukavia, hyvin tultiin juttuun. Ehkä se ranskankielen osaamattomuus kuitenkin painoi mut muiden hakijoiden taakse..

Mulla on sellainen käsitys että kilpailu työmarkkinoille on aika kovaa nyt. Ja että mun cv ja hakemukset voipi olla hiukka vanhanaikaisia.. Johan siitä on taas 4,5 vuotta kun viimeksi oon töitä etsinyt! Joten monenlaista itsensä kehittämistä on edessä, päikkäriaikaan ja iltaisin ;)

Kuvapäivitys

Kuva on yhtä kuin tuhat sanaa? 

Tälläistä arkea täällä viime aikoina:

Tekstiä piakkoin ;)

Katastrofaalisen kiva reissu Luzerniin

Mä ajattelin että kaksivuotiaan kanssa reissaaminen on niin paljon helpompaa kuin yksivuotiaan.

Ja tavallaan se onkin, ei tarvii kantaa lastenruokia mukana ja hyvä lastenlaululevy (kiitos anoppi&appi!) autossa viihdyttää. Mutta vaikka poika jo osaakin sanoa kun on nälkä, jano ja väsy, niin se ei tarkoita että että homma menis putkeen..

Kivaa!

Niin, meidän kesänperheloma oli reissu Luzernin alueelle. Menomatkalla ajettiin ensin Kertzersin kupeeseen perhospuistoon (papiliorama.ch) joka on aika kiva paikka - suosittelen siis! Siellä on trooppisen lämpimiä halleja joissa näkee perhosia, lepakoita, ötököitä, lintuja ja apinoita, ja sitten pieni kotieläin alue sekä 'apinointi alue' eli köysirataa yms. lapsille. Valtterille paikassa riitti katsomista ja jännitystä - erityisesti yöhallissa jossa lepakot lensi ihan korvan vierestä. Kalat oli myös kova juttu, ja perhonen joka laskeutui kädelleni eikä meinannut saada trooppisen kosteuden nostattamasta hiestä kämmenselällä millään tarpeekseen.

Rigi vuori ja Küssnachtin kaupunki Luzernin järven rannalla

Hotellimme sijaitsi viehättävällä kadulla lähellä järveä

Hotelli meillä oli varattuna Küssnachtista, Luzernin läheltä, joka on Rigi vuoren juurella ja Luzernin järven rannalla. Ei mikään mainitsemisen arvoinen, mutta ihan ok. Huone oli iso ja Vallulle saatiin sänky ilman veloitusta - eikä tainnu Rekkukaan mitään extraa maksaa. Mutta wifi ei oikeen pelittänyt, ja aamupala oli kyllä budjettihotellin tasoa.. Mutta toisaalta sijainti oli hyvä. Lähellä oli tosi kivat leikkipaikat, ja minigolfi, ja kiva biitsikin, vaikka sinne ei koiria saanut kahvilaa pidemmälle viedäkään. Luzerniin ajoi nopeasti, ja kylässä oli kiva ja helppo kävellä. Küssnachtia siis voin suositella - en niinkään hotelliamme ;)

Rekku ehdottaa että illalliselle menon sijaan menisimme suoraan nukkumaan,
Vallu se tykkää valita oman ruokansa ravintolassa ;)

Valokuvauksellista maisemaa ;)

Eka päivä oli sateinen, joten me mentiin kaverini suosittelemaan liikennemuseoon. Se osoittautui kultakaivokseksi! Museo on vissiin Euroopan suurin liikennemuseo ja todella interaktiivinen - parempi kuin Heureka poikineen. Liput oli tietty kalliit - Sveitsissä kun ollaan - mutta mielestämme kaiken sen hauskan arvoiset. Vallukun "hiukan tykkää" noista lentokoneista ja junista.. ja niitä siellä riitti, aivan oikeita isoja, vanhoja ja uusia! Rekku jäi aluksi odottelemaan koirankoppiin, mutta kun se lounaan aikana purki stressiään rapsuttelemalla korvantyven vereslihalle, me lähdettiin järven rantaan kävelylle Vallun päikkärien ajaksi ja vuoroteltiin sen jälkeen museossa vierailua, museon sisäpihalla ja kahvila-ravintolassa kun sai koiran kanssa olla. Vinkkinä muille siis että jos vuorottelu on ok, niin sisäänpääsyssä kannattaa säästää ;)

Lentsikoita!

Seuraavana päivänä me oltiin matkalla järven eteläreunaan tarkoituksena mennä vuorille kävelemään, kun Zugin kyltin nähdessämme muutimme suunnitelmaa ja ajoimme Zugiin. Autolla housut ja kengät vaihtuivat sandaaleihin ja hameeseen ja me suunnattiin leikkipuistoon järven rannalla. Ihanaa lomamenoa kun voi muuttaa suunnitelmaa noin vaan! Ja ihanaa yhdessäoloa.. Zug oli oikein viehättävä pieni kaupunki, sinne voisi kyllä mennä toistekin. Räikköstä ei näkynyt, mutta ruokapaikan vieressä oli pieni lintupuisto ja siellä kaksi tunturipöllöä! Päikkäriaikaan ajettiin vielä sinne järven eteläreunaan vaikka ei vuorelle kavuttukaan, nautitiin vaan maisemista ja leikkipuistosta :D

Tunturipöllö - tarkkailua aidan molemmin puolin

Bongaa Rekku :D

Matkalla järven eteläraunaan.. lisää kuvia Galleriassa

Liian kylmää vettä ja liian isot aallot laivasta.. lisää kuvia Galleriassa

Katastrofaalista!

Neljäntenä päivänä alkoi se katastrofaalinen lomailu. Tai no siis jo edellisenä iltana kun Vallu vetäisi kunnon raivarit ennen nukkumaan menoa.. Päätettiin nimittäin mennä Luzerniin kaupunkia katselemaan (leikkipuiston sijaan, tajuan nyt tätä kirjoittaessani..ehkei ihan koko lomaa vedetäkään lapsen ehdoilla?), ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Hypättiin ekaksi nähtävyysajelujunaan, mikä oli todella kiva tapa nähdä vähän Luzernia - joka puolestaan on tosi kiva kaunis kaupunki (katso kuvat Galleriasta). Geneve on ihan harmaa Luzerniin verrattuna!

Meidän lounas meni hiukka mettään, mutta mitä pienistä, eikö? Luzernista palatessa mentiin pelaamaan minigolfia, mutta keli olikin sääennusteiden vastaisesti suorastaan kesähelle, ja siksipä lähdettiin katsastamaan se kiva biitsi. No, tietty uikkareita vaihtaessa keli muuttui ukkosenuhkaksi ja auringon piiloillessa pilvien takana iho nousi uikkareissa kananlihalle - puhumattakaan että ois kyennyt sinne järveen "vilvoittelemaan".. Lastenaltaan luona tuskailin että itkeäkö vai nauraa kun kaikki tuntuu menevän päin mäntyä (yep, tavoittelen täydellisyyttä, tiedetään) ja Vallu siinä katsoi minua huolestuneena.. ja regioi tilanteeseen ihanan humoristisella tavalla: kaatoi ämpärillisen vettä mun päälle. Hehee, taas oli asiat perspektiivissään!

Illallinen syötiin hotellin naapurissa - hotelliimme kun emme aamupalan perusteella uskaltaneet illastamaan mennä.. - ja se ruoka oli hyvää. Vallu sai elämänsä ensimmäisen tikkarin ja se maistui. Leikkipuistoonkaan ei maltettu mennä koska tikkari piti ensin syödä loppuun :) Sitä odotellessa piipahdettiin kylän kansallispäivän juhlassa, tai sen jämissä kai, sillä osa juhlasta tuntui ainakin olevan ohi. Hotellista kun juhlinnasta kysyttiin, sanoi miekkonen ettei mitään juhlintaa ole - "kansallispäivä on perhejuhla". Noh, olisihan tuo itsekin pitänyt viime vuodesta muistaa että kyllä kylältä kuin kylältä bileet löytyy! Hotellihuoneesta sitten Vallun iltaraivarien laannuttua kuunneltiin ilotulituksia..

Kansallispäivän viettoa Küssnachtissa

Näkymät alpeille Küsnachtista

Ilta-aurinko

Kotiin...

Lauantaiksi oltiin suunniteltu pysähdys Zurichissä ennen kotiin ajoa, mutta kun siellä asuva ystävämme sairastui ja kuulimme varoittelut kaupungin kaoottisuudesta paraati päivänä, vaihdoimme suuntaa ja lähdimme alppien halki kotiin. Suunnitelma oli seuraavanlainen: Leikkipuistoon, lounas, ajoa Vallun päikkärien ajan, hotellin bongaus ja rentoutuminen loppu illan ajan (ja sunnuntaina päikkäriaikaan ajo kotiin). Todellisuus meni näin: Leikkipuistoon hetkesi, sadetutkan seuraamista ja liikkeelle lähtö ennen lounasta välipalan kanssa jotta kerkiäisimme ajaa Furkapassin ennen sateita. Juutuimme heti ruuhkaan, moni muu kun oli menossa Etelä-Eurooppaan lomalle ja ajoi alkumatkan samaa reittiä kanssamme. Vallu ei nukahtanutkaan heti vaan juuri niin että lounaalle pysähtyminen jäi (keittiöt sulkeutuvat täällä kahden/puoli kolmen aikaan ja avautuvat vasta kuuden aikaan illallista varten) ja saderintama olikin ajoissa - juuri Furkapassia ajaessamme. Furkan jälkeen syötiin mitä syötiin, etsittiin leikkipuisto ja jatkettiin sen jälkeen suoraan kotiin, illallisenamme tuoreet paikalliset juustot ja patonki. Että silleen.

Ruuhkassa.

Furkapassilla sateessa. Lisää kuvia Galleriassa

Kiva loma oli! Uusiksi ihan koska vaan ;)

Leikkipuistot on avain onnistuneeseen lomaan ;)

Melkein kotona - auringonlasku Geneven järven rantaa ajettaessa