Rauhallinen Joulu

Hip hei, niin se tuli ja meni. Joulu. Tai no oikeastaan koko joulukuu..

Alkukuusta meillä oli normihösis päällä kaikkine treffeineen ja menoineen, ja vieraita siinä itsenäisyyspäivän pitkänä viikonloppuna. Kivaa oli taas vieraiden kanssa.. Käytiin Genevessä pyörimässä, Vitam Parcissa sisäleikkipaikalla, ja Chamonixissa, missä Vallu pääsi ekaa kertaa laskemaan pulkalla! Alkuun poika oli ihan hiljaa.. ja alkoi sitten tosissaan nauttia menosta :) Vauhtia riitti siinä viikonlopussa myös kotona, kun ekaa kertaa säikähdettiin Vallun ajaessa päältäistuttavalla formula-autollaan portaat alas olkkariin ja päätyi naamalleen lattialle. Onneksi ei menneet hampaat kuitenkaan huulista läpi..

Sitten oli Geneveläisten suuri juhla, Escalade. Vanhassa kaupungissa oli kulkueita, näytöksiä, ruokaa, eläimiä, jne. nähtävää. Kyllä siellä yksi päivä hurahti :) Kun siellä ammuttiin vanhalla tykillä eikä me keretty laittaa käsiä Vallun korville, Vallu se vaan totesi "pam!"

Kun meidän muskari loppu, me mentiin Ranskan puolelle Suomi-muskariin. Hieman haastavaa julkisilla, mutta kyllä sinne pääsee :) (bussi-juna-bussi toimii kun ei myöhästy siitä ekasta bussista...) * Suomi-muskaria vetää yksi kokemusta omaava kotiäiti, ja sitä emännöi osallistujat kotonaan vuorollaan. Kivaa on, sekä tavata lisää suomalaisia kotiäitejä että itse muskari. Siellä me jatketaan ensi vuonnakin, siirrytään oman kylän engl.kiel. muskarissa perjantai-aamun ryhmään ni päästään molempiin :)

Sitten olikin jo meidän reissu! Rekku meni Jackrusselityttö Metan luo hoitoon ja me lähdettiin Keithin ja Olivian luo Edinburghiin katsomaan 3kk vanhaa Luke-poikaa. Meno matka oli Vallulle niin jännä että poika ei malttanut nukkua. Väsymys otti voiton vasta juuri kun koneen renkaat osuivat kiitorataan Edinburghissa.. Voi pientä. Koko meidän reissu meni tosi hyvin. Kelit oli kamalat (satoi joka päivä) joten kaupunkia tuli nähtyä vähemmän kuin odotin, mutta kyläiltiin sitten sitäkin enemmän ;) Valtteri tykkäsi vauvasta, ja Olivian pianosta.. ja nukkua meidän välissä :) *Lisäys: Vallu myös inspiroitui kokolattiamatosta ja teki täyden kuperkeikan ilman avustusta kahdesti!
 

Lisää kuvia raisas.pic.fi >Edinburgh

Kun me tultiin takaisin, olikin jo joulu. Meillä ei oo kotona kovinkaan jouluista, ei olla vieläkään koristeluun ryhdytty kun jotenkin se oikea joulu on vaan siellä Suomessa... Tärkeintähän on joulupukki ja lahjat, ja ne meillä kyllä oli :) Valtteri pelkäsi joulupukkia eikä suostunut syliin, mutta saatiin yksi kuva kuitenkin kun mun sylissä uskallettiin mennä viereen. Lahjat oli kyllä mieluisia, vaikka Valtteri ei niitä osannut odottaa niinkuin Rekku, jota joutui moneen kertaan pyytämään malttamaan mielensä sen aikaa että lahjat jaettiin. Sitten alkoi raivoisa repiminen..!

Joulupäivät me vietettiin kotosalla ulkoillen ja leväten, samoin kuin tää uusi vuosi joka tässä nyt jo on käsillä. Välillä on hyvä unohtaa se To Do lista ja vaan hengata oman lauman kesken :)

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2014! Eikun niitä lupauksia ja tavoitteita listaamaan.. 2013 olikin muuten vuosi jonka vietin kokonaan työttömänä - siis ihan omasta halusta. Muutettiin muutamaan kertaan, vietettiin aikaa Suomessa, Vallu täytti 1, Rekku siirty eläkkeelle.. Ihan kiva vuosi on ollut :)

* oon ajanut autoamme nyt yhden kerran. Kyllä on vaikeeta lähes 5 vuoden tauon jälkeen hypätä rattiin! Saa nähä tuleeko opeteltua lisää :p

Tuuli toi talven

Hohhoijaa taas on ollut taukoa bloggaamisessa. Ja Hohhoijaa tolle edelliselle postaukselle.. Vaikka toisaalta just viime viikolla taas juttelin golfista uuden tuttavuuden kanssa. On nimittäin Vallun golf mailat yksi suosituimmista leluista kun käy kaverit kylässä. Ja kavereiden kanssa se on aika viime aikoina vauhdilla mennyt.. Meillä on ollut leikkitreffejä, koirienlenkitystreffejä, joulukuvaustreffejä, kotikampaamotreffejä, lounastreffejä ja teatteritreffejä. Ja kait me ollaan puistoiltukin jossain välissä :D

Ainon ja Einon kanssa pallomeressä:

Tässä samalla kaikkien treffien lomassa on meille tullut talvi. Yhden viikon ajan puhalsi tosi kylmä viima, ja se todella puhalsi, varsinkin meidän kylän laakeilla pelloilla. Oli niin kylmä! Ja sitten tuli pienet yöpakkaset (-1) ja pieni hento kerros lunta. Talvivaatteita on kaiveltu kaapista ja opeteltu käyttämään (meinaa taaperolla mennä hermo kun liikkuvuus on talvitamineissa huonompaa). Ja Rekku menee karkuun kun näkee et mä otan sen takin naulasta.. (Ja yöt se nukkuu mun peiton alla, takki siis todella on tarpeen!)

Nyt kun tätä kirjotan, istun junassa matkalla Zurichiin poikien kanssa entisen Singaporen naapurimme luo kylään. Vallu nukkuu mun sylissä (syy miksi yleensäkin voin käyttää puhelintani) ja Rekku mököttää lattialla kun en päästä sitä käytävälle tutkimusmatkailemaan. Kait se on tietoinen että sille piti ostaa oma lippu vaikka lattialla matkustaakin..

Näkymä ikkunasta Friburgin lähellä:

Pienestä kiinni

Kun puhe uusien tuttavuuksiin kanssa kääntyy golfiin (aiheelta ei voi golfarin vaimo välttyä), sanon usein että siinä on peli joka pitää nöyränä. Ikinä ei voi mennä koko kierros kaikkineen täydellisesti, aina on jotain parannettavaa. Ja useimmiten senttien ero suuntaan tai toiseen vaikuttaa lopputulokseen huomattavasti. 

Samaa voi tietysti sanoa vaikka mistä harrastuksesta tai tekemisestä, niinkuin nyt esimerkiksi pienen pojan hoidosta... Tänäkin aamuna meni aamupala pikkiriikkisen liian myöhäiseksi ja katastrofihan siitä seurasi - siis Valtterin näkövinkkelistä. Minä siinä taisin jo kirota koko päivän tuhoon tuomituksi ja jupisin syyt omaan niskaani tyylin "taas tuli oppitunti", sellainen ikuinen oppija, prosessin parantaja, tehostaja jne. kun olen. Lasten kanssa kun vaan ei tämä normaali virheistä oppiminen toimi, ei muutu prosessit tehokkaammiksi tai muuten paremmiksi  kun aina tulee uutta haastetta eteen. Ikinä ei siis mene koko kierros (päivä) täydellisesti..

Mutta niin se vaan oli turha mun aamuinen kirous, sillä muskari menikin vallan mainiosti (kauhuissani odotin jotain muuta 6:15 heränneen ja aamupalan huonosti syöneen kanssa). Me otettiin matkan varrelta muskarikaveri Alexandra mukaan, kun hänen äitinsä joutui jäämään kotiin pikkuveljen ollessa kipeä. Valtteri matkusti mielellään tuplarattaiden kyydissä ja mä sain taas punttaritreeniä. Alexandra on jo reilu 2v ja tosi reipas, lauloi ja tanssi mukana vaikkei äiti paikalla ollutkaan, ja kun Valtteri tanssiessa kaatui, oli Alexandra auttamassa ylös. Ja hieman myöhemmin halattiin ja pussattiin.. On se niin suloista :) Valtteri on päässyt muskarissa jo tosi vauhtiin, laulaa (omalla tavallaan) ja tanssii mukana, soittaa soittimia ja matkii laulujen mukana tehtäviä liikkeitä. 

Ja nyt kun pojat nukkuu, tämä mami touhuaa muutamat jutut joihin ei pikku apuria kaivata.. 

Notes to self

1. Trust your dog. He is a wise old man.
2. If you think your shoes are Gore-Tex, don't think. Know. Check for a label. If there isn't one, don't cross a stream in them.
3. House keys are pretty important. Tuck them deep into your pocket.
4. Enjoy the moment. But don't get so carried away you end up feeling like sh** for days.

Why? Because of what happened on Friday..

I decided that since Rekku missed agility practice on Wed (it rained all day, practice was cancelled) and had not been on a long of leash walk since Monday, we would go out for a nice walk in the woods. So we did. It all started so nicely, with Rekku of leash, running ahead, sniffing for rodents, getting muddy.. loving it. And Valtteri asleep on my back. My shoes, the ones I thought were gore-tex, got wet already on the second field we walked, but I did not mind. Rekku took off a few times in the forest, but I did not mind. It was a beautiful autumn day with loads of fresh air..

Then Valtteri woke up just as Rekku had disappeared into the bushes again (loads of interesting smells of rabbits, wild boar, deer etc.). We called for Rekku and he returned, and kept walking and admiring the forest. I explained to Valtteri about nature and wildlife and the four seasons.. and enjoyed every moment.

Then I noticed Rekku was limping a little. Not much, but I checked his paws right away anyway. Nothing. No cuts, holes, nothing sticking out. Just one tick on his beard (whom I returned back to the forest to look for someone else to suck blood from). So I wasn't too worried, and we continued our wandering in the forest. I thought since we are enjoying this so much, why not continue for a little bit more? I mean, the fresh air, the colours!

I did not notice - well, I noticed, but did not think anything of it - Rekku keeping an eye on us but continuously staying behind, trying to change course. When I finally registered (when he was really staring and trying to change direction back to where we came from), I took my phone out and checked the map. Yeah, not quite where I thought we would be at.. and the time: lunch time. Great. I immediately felt like an idiot. I would soon have a hungry, anxious toddler on my back and my wise old dog had been trying to tell me I was going the wrong way for the past fifteen minutes.. Geez.

So looking at the map, we needed to cross the stream and go across the field to hit the paved bicycle path that would lead us home. Only that it had been raining a lot lately and thus crossing the path was not the easiest thing.. but we got across with wet feet and climbed up the little hill to the field. Only to find it was fenced with an electric wire. And yes, there was electricity on. So no way to get through with Valtteri - not to say I wanted to since I was not sure whether it was cows or wild boar on that field. So, around we go.. If Rekku was human, he would so have started a "I told you so", but being dog, he simply carried on with us, nearly as saying "that's ok, we'll try another sport".

And we did try another spot. And another. (I can be stubborn to the brink of stupidity, no wonder I have a wire fox terrier..) Finally, nearly back to where we entered the forest, we started on a path that was cut down bush. Unfortunately it was bush with thorns. So, to pay for my stubbornness and getting carried away in the moment, I carried Rekku across the thorn covered field. Yes, that was 10kg on my back and 13kg on my arms. Excellent exercise! Unfortunately Rekku is not a lap dog and does not enjoy being carried, so he kept trying to stand on me. And this is how I think I lost my house keys, with his paws pushing on the key ring that was hanging outside of the trousers pocket. Of course, I did not know this at the time..

The whole rest of the way home, about a km, my heart ached as I looked back to Rekku limping behind us. I tried to cheer for him to keep going as I simply could not carry him all the way home, but I really felt like the world's worst dog owner. If only I had turned towards home the minute I noticed he was limping..

And when we finally reached home, I noticed I had no keys. I was so grateful to our upstairs neighbour who had some weeks earlier suggested that she could keep our spare key. And so glad she was home.

Fortunately Valtteri was a big sport, as if he understood when I explained Rekku was hurt and that we needed to help him before having lunch. And Rekku, well, being him, he took advantage of me feeling guilty and asked for extra treats, toys and TLC all he could.

Now, three days after our eventful morning, Rekku is doing better and no longer wants to be carried down the stairs (I did this to avoid pressure on the paw) and trots on walks, although still limping a little. Wed agility practice will be missed again, but time will tell if he will be well enough to compete in the unofficial competition we entered for on Sunday Nov 10th at Palexpo (Les Automnales fair).

Lelusto

Mikä mainio idea! Täällä Genevessä on lelusto, tai siis lelulainaamo, ludoteekki (ludotheque). Toimipisteitä on useita, ja niissä on yleensä leikkipaikka ja paljon leluja - ja siis sitten vielä erikseen se lelulainaamo puoli. Vuosimaksu on 30 frangia, sillä rekisteröidytään ja saadaan lelustokortti (Valtterin nimissä!), jolla sitten voi lainata kaksi lelua (tai kokonaisuutta, kuten laatikollisen junarataa) sekä yhden pelin/palapelin kolmeksi viikoksi kerrallaan. Siinä ajassahan sitä jo kerkiää kyllästymäänkin :)

Me oltiin ekaa kertaa leluja lainaamassa tällä viikolla, lainattiin paloasema, joku soiva eläintalon tyylinen muovihässäkkä ja palapeli. Paloasema on ollu kovassa käytössä :)

Flunssaviikko

Viime sunnuntaina se taas iski, flunssa. Ensin Valtteriin, sitten minuun, ja nyt vissiin on perheen pään vuoro... Eihän se flunssassa olo ikinä oo kivaa, mutta kyllä tuollaisen taaperon kanssa (jolla on jo omaa tahtoa mutta ei vielä sanoja joilla kommunikoida) se aika haastavaa ja väsyttävää on. Jouduttiin monesta periaatteesta joustamaan, katsottiin telkkaa aivan liikaa, naposteltiin telkan edessä pöydän ääressä syönnin sijaan, syötiin mitä nyt sattu flunssaukolle kelpaamaan jne. Saas nähä miten arkeen paluu sujuu ens viikolla ;)

Hyvä puoli kaikkien menojen väliin jättämisessä ja keskenämme viikon viettämisessä oli se että tuli leikittyä yhdessä paljon. Harjoiteltiin legojen kasaamista, palapelien tekoa ja ajeltiin junilla ja autoilla. Vallu matkii ja toistaa sanoja, joten pojan meno on hauskaa katseltavaa - Vallu mm. löysi yhdestä laatikosta kauan kadoksissa olleen pokkarikameran ja leikki puhuvansa siihen kuin puhelimeen :D

Eilen lauantaina mulla oli oikeen viikonhuipennus: niin järkyttävä päänsärky että oksennus lensi heti aamusta enkä kyennyt kuin nukkumaan. Se oli jo kolmas kerta Sveitsissä, onko muuhun iskemässä joku migreeni tai vastaava..? Onneksi pojat pärjäsivät hienosti keskenään ja mun olo koheni poikien hoitaman lounaan ja suklaisen jälkkärin myötä :) 

Tänään käytiin ihanalla pitkällä kävelyllä. Osa viinimarjoista on vielä korjaamatta, mutta molemmilla meitä ympäröivillä vuorilla on jo lunta. Tässä Jura:

Agility tourist, part 2: Oldie = Goldie?

One should never leave the analysis so late .. 

Oldie = nicer way of saying old ;)

After "the doctor's orders", i.e. recommendation from the osteopath, I got Rekku a Swiss Oldie competition booklet & license (the license number is really for me and booklet for Rekku). The way it works is that an owner may transfer an older dog to Oldies after the dog has turned 8, but there is no coming back to normal agility from the retiree 'Oldie' category. So the competition booklet is a new one, and lucky for me, is free of charge (another way to promote having fun with your Oldie dog?).

In the Oldie class the jump heights are lower, but its not all, as I learned at our first competition at Cossonay on Sept 21st. There is also no tire or wall for Oldies (as those are difficult for dogs whose vision is no longer as good as it used to be), A-frame is lower and the courses are level 1 or 2 only. Which again is a good thing, as the Oldies should focus on the fun instead of tight turns, tough contact angles and such. And, at the competition we were at, level 1 was perfectly fine with us.. (Maybe it's the years spent in SG, but the competition layouts here seem so much more challenging than I would expect!)

Only but not lonely

Before finally deciding to do Oldies already on Sept 21st, I asked the competition organisers whether there will be a class for us if we are the only ones signing up.. because I really wanted to compete since the competition was 'so close by' (only 45min drive) and if there had not been a class for only a few competitors, we would have done the 'normal' agility. (Nearly all competitions are far since we live in one end of Switzerland.) I needed the help of Carmen, one of our training buddies who speaks English, before the matter was clarified (did I already mention how much we like training at SCG?). The result was that yes, there would be an oldie class for us even if we were the only ones. Well, that is what happened - we were the only ones..

On the running order there are two of us in medium oldie class, but the other team did not show up. Paying for  competition runs seems to be pretty relaxed in Switzerland, so it easy to register when you don't have to pay right away, and I suppose it is easy to simply not show up if you have not yet paid..

The maxi oldie class was much more popular, so we really were not the only oldies at the competition. We were also not at all lonely because we went there with people we now know. It is FABULOUS to go to a competition together with the people you train with! Really, one of the best things about the whole day, the peers that cheer for you, video your performance and keep you company. (Now, naturally it would be great to have Rekku's manager and kennel boy at the competition too, but Rekku would then be too occupied worrying about the kennel boy that he would not focus on the competition. And, I do not think this is purely because he cares for the "puppy" so much, but more about him mirroring my worrying and not focusing..) So the fact that the drive to the competition venue with our coach Cricri was pretty quiet due to a language barrier (my French and her English are about the same level..) and only one of the peers present spoke English did not ruin the 'team effect' :)

Enjoying breakfast and trying to keep warm - Cossonay is higher up than home and thus the early morning was pretty damp and chilly. (In the name of Fair Play, Rekku also got a small slice of the bread crust..)

Agility

Oldies do not get to do Open, just agility and jumpers. This, again, is ok, as old dogs should not be doing much more than two runs a day anyway.. Agility is the only official class in Switzerland. Jumpers is unofficial and does not contribute to the competition booklet. But instead, all agility results get recorded - so not only clean runs, but the results with faults too. (Not sure if disqualifications would get recorded.) So no wonder someone doing agility for many years can have more than one booklet..

At Cossonay, agility was first. (Well, others had Open first as their warm-up.) Not good for me and Rekku, as we would have needed a warm-up too, we are known for always screwing up the day's first run. (Why are there no warm-up obstacles at competitions in Switzerland?) And we did - but not because of my nerves (the usual reason). I was actually pretty relaxed - somehow the pressure to perform was off since it was Oldies, and because we were the only ones in our class. But, as you can see from the video, Rekku's other back leg slipped from the teeter half way, and he jumped off. Unlucky!! Of course it was a fault, and another one came from the weaves that were a problem for so many others* too, something to do with the morning light and audience close by.. See for yourself: Video - Agility at Cossonay Sept 21, 2013

*By 'others' I am referring to level 1 competitors. Us oldies actually did the same course as the level 1 competitors, just with lower heights and a jump instead of a tire.

Our result in agility was 'very good' and it got us the first place. Heh, as if there was anything else but the first place on offer for the only team in their class..?

Jumpers

The jumpers course seemed complicated at first.. (walking it you kinda felt dizzy..)

But, since the pattern at the tunnels was the same, it wasn't that bad to memorise. We were better focused and even more relaxed than the agility, and look where it took us: A clean run in Jumpers (video) !!  Too bad that one did not go into the record book ;)

Oldie with care

Being at a competition with an older dog takes more effort. Rekku needed really good warm-ups and cool-downs plus many, many toilet breaks. He hung out with the gang and even rested a little in between the runs, but I think he spent a lot of time watching others just as I did (we were 'parked' just beside one of the rings). Luckily the competition venue had loads of space (fields) all around for walking. And when it was podium time, Rekku was still hungry for treats..

Rekku looking down at the treat that was dropped :D

It was kinda cool winning and getting prizes although we didn't really deserve them in agility ;) So, looking forward to the next competition..! :D