Old dog's health - who to believe?

Rekku has been to the vet more times that my wallet can take recently. Nothing major or really serious, so not to worry. Just a health check, teeth cleaning and an annual vaccination that now covers more than it used to and thus a booster was also needed. And a little case of itchiness. Well, maybe not so little.

Back when Rekku was five and stressed out (another story), he developed a sensitivity to hay pollen. He has never been tested, because back then the testing was not reliable and would thus been a possible huge waste of money (his insurance did not cover the testing, another another story). He was treated for the symptoms until we moved to Singapore, where he never got symptoms. (Symptoms being really bad itchiness.)

After returning to Europe, last summer was good, no itching at all. Rekku was on Exspot, a strong spot-on against ticks and alike until we visited an osteopath in Finland. She explained that the tick-prevention treatments and over-vaccinating in Singapore had been hard on his liver, which in turn was contributing to his allergies (more in my previous blog entry). My reaction was to stop the spot-on treatments and try something natural instead. So this summer we used a Shoo-tag and sprays. And got ticks. And the itchiness. *

It all started at the end of July, with hot weather, hay pollen and swimming in a long coat. Poor Rekku was really itchy, scratching and biting himself, especially when ever he would be stressed. Leaving him without supervision always resulted in an antiseptic being used. Shaving his coat and washing him helped a little but did not solve the problem, so off to the vet we went.

The first solution was to give him cortisone to provide relief. What the vet told me then was a complete opposite to the osteopath's view. He explained that having sensitive skin, it was actually more important to protect Rekku against ticks, fleas etc with reliable and effective spot-on than a dog with "normal skin", as he was more likely to get itchy even from a hitchhiker flea that would not stay on him, but bit a few times before jumping off. So the benefits of the spot-on are more important than the strain on the liver. Rekku got Malaseb shampoo, Advantix (less poisonous than Exspot) and a cortisone spray to be applied where he felt itchy. 

We went back to the vet a month later for teeth cleaning and the vaccination (which could not be given at the same time with the cortisone), and again a week later for removing the stitches. Rekku's itchiness had returned by then and I asked for another cortisone shot. We also discussed next steps and decided to do a blood test for mange to see if it could be ruled out (which would then leave us with allergies since fleas were unlikely due to the Advantix). The test came back with a result of 14,5. Below 10 is negative and over 15 positive, so it was close enough to do the mange treatment. So, with the booster vaccination and the treatment we have been to the vet some more.. And have one last time left to go this week.That is if the treatment works. He is a lot better already, but not itch-free like he should be unfortunately.

It is a tricky business with these skin-related cases. Who to believe when there is so much advice and so many stories of what works out there? Just reading up on mange has got me confused.. One thing is for sure: I'm going to try a raw diet for him, and invest in a good shampoo. And give him a haircut again soon.

Here are a few tips from Rekku that other dog owners might find useful: 

Use a "tube scarf" to ensure everyone remembers not to pet the dog in the neck (and to prevent the chemical getting into furniture etc.) for a few days after applying the spot-on.

Use a blow-up neck support (the kind humans use for sleeping on airplanes) to prevent the dog from licking/biting an itchy spot. Works only if the dog is not persistent. Not to say Rekku isn't persistent, but since he absolutely hates the plastic cone this will do the trick reminding him he is not allowed to bite or scratch and yet allow him to relax normally.

* I have recently read comments of people not being impressed by the osteopath we used. It was our first time so little did I know, but maybe I would try another one next time.

Agility - love it, but can leave it..

Last weekend we attended an agility competition close by. It was the same one we attended last year, and we have not been to any official competitions in between - so it got me thinking of our hobby..

It has not been the end of the world that we no longer have regular practice nor competitions to go to. This a little bit surprising to me, since I really like agility and it has been such a fun and beneficial hobby for me and Rekku. More than that actually, since I have done so much volunteer work related to agility. (And still continue to do.) 

I miss practicing, learning more and doing agility regularly, no denying that, but not enough to go out of my way to make it happen. Because it is not like I could not go to practice and competitions, it's just that both would require time and money that would be away from something else. (and I would be lying if I did not admit that also the language barrier bothers me, and no, missing agility does not make me prioritize learning French either..) I feel like there's so much going on that when there is a free weekend or a day, it's not my first thought to try to find a competition to attend or schedule the day around attending practice. Going on a little hike is more tempting.. (and I can do that with both boys).

Selfish? Maybe. Rekku clearly enjoyed last weekend's competition, he was so attentive and excited and did his best on both runs. He enjoys practice too - also the backyard practice with two jumps made from sticks on Ikea plastic containers and one Ikea kids tunnel. He brings a toy to me every time we go to the garden, asking me to play. But, he also enjoys going on the hikes..

Although I praise the fact that there is an Oldie class in Switzerland and that organisers bother to organise classes for Oldies, its a shame not more attend. We were the only one in our class again. We really should have brought prizes for both agility and jumpers home but as you can see from the videos, a slight mistake in handling can get us disqualified..

In agility we did good apart from me trying too hard to ensure Rekku gets a good entry into the weaves, totally confusing him that way: View our agility video

In jumpers we were quite unprepared as the organisers changed the order of runs and we did not have time to go to the car in between our runs and walking the course. Rekku jumped a bit lazy (maybe I should have guided him better?!) and my mind was already one obstacle further in the end - which is why my shoulders told Rekku to jump although my mouth said tunnel.. View our jumpers video.

Rekku won himself a bed. He no longer needs to sleep in mine! (Ha, like that's gonna happen..)

Päivähoitoasiaa

Vallu on jo pian 2,5 v. Suomessa jos oltaisiin, ois täyspäiväistä päiväkotielämää luultavasti takana jo vuosi. Singaporessa jos oltaisiin, niin "koulu" ois myös jo luultavasti aloitettu, lähinnä sen takia että englanninkieli ois huomattavasti tutumpi kuin nyt - tai kuin ranskankieli. Täällä Sveitsissä vois Vallu toki jo myös mennä päiväkotiin täysipäiväisesti (äitiyslomat täällä vaan 6kk), mutta vain jos mä olisin töissä. Ja taloudellisestikin se ois mahdollista ainoastaan jos mä oisin töissä. Hyvissä töissä.

Joten kun en oo töissä, niin Vallu voi mennä vain puolipäivä hoitoon. Täällä meidän kylällä se tarkoittaa esim. 8:30-11:30. Jos tuon ajan käyttää täydellisesti hyväkseen, ehtii siinä jotain - niinkuin vaikka trimmaamaan koiran. Tai keskittymään työnhakuun koneella. Mutta tärkeämpää kuin että mitä mä tekisin sillä aikaa, on se mitä Vallu siellä päiväkodissa tekee. Nimittäin ryhmässä toimiminen ja aikuisen (muun kuin oman vanhemman) ohjeiden noudattaminen. 

Mehän siis jo päiväkotia kokeiltiin alkukesästä (hiukka jäänyt taas tää blogin kirjoittaminen..), mutta päätettiin se kuitenkin lomien jälkeen jättää toistaiseksi. Toukokuussa kun kävin kysymässä milloin Vallu voisi aloittaa, oli vastaus "ensi viikolla". Nyt jälkeenpäin ajateltuna se tuli aivan liian nopeasti ja enkä osannut Vallua siihen ollenkaan valmistaa. Lisäksi siirtymäaika oli tosi nopea. Ekalla kerralla (ma aamu) olin mukana 15 min ja jätin sitten Vallun sinne tunniksi. Tokalla kerralla (ke aamu) jäi poika jo kahdeksi tunniksi. Ja seuraavalla viikolla aloitettiin normiaika. Vasta neljännellä kerralla tuli itku kun lähdin. Luulin siis että hyvinhän tää menee!

Sitten meillä oli Suomi-reissu ja siis kolmen viikon tauko päiväkodista (ja melkein 100%  oleilua äidin kanssa). Kun päiväkoti taas alkoi, tuli itku sekä sinne mentäessä että kun hain pois. Välillä oli hyviä päiviä, olivat maalanneet ja leiponeet ja kavereitakin tuntui löytyvän. Mutta päivä päivältä päiväkotiin meno tuntui vaikeammalta. Paniikki ja itku iski jo kun sinne suuntaan käännyttiin, eikä pojan jättäminen huutamaan tädin syliin tuntunut hyvältä ollenkaan. Viimeisenä ke aamuna ennen lomaa Vallu oli istunut koko 2,5 tuntisen tädin sylissä eikä osallistunut aktiviteetteihin lainkaan. Seuraavan päivän iltana oli päiväkodin "kevätjuhla". Olin Vallulle kertonut moneen kertaan että menemme sinne yhdessä eikä hänen tarvitse olla yksin. Silti paniikki iski ja poika kiipesi minua pitkin kuin apina puuhun ettei vaan joutuisi lattialle (ja päiväkotiin jäämään). Koko juhlan ajan sain tarkistushalauksia vartin välein, vaikka muuten olikin huippukivaa.

Lomien jälkeen sitten päätettiin että kun päiväkotiin meno on vain sitä varten että olisi kivaa ryhmässä ja kamujen kanssa - minä kun en vielä työtarjousta ole saanut - eikä se sitä tuntunut olevan, niin jätetään asia hautumaan. Ajoitus olisi ehkä ollut parempi nyt syksyllä, kun Vallun besikset Aino ja Eino on aloittaneet "kerhon" ja sitä kautta siitä on ollut puhetta. Parempi valmistelu olisi myös ollut tarpeen, vaikka toisaalta myös ajoitus kielenkehityksen kannalta oli huono. Juuri kun suomenkieli on alkanut kehittyä ja kommunikoinnissa ollaan päästy uudelle tasolle, ei päiväkodissa kukaan ymmärrä eikä poika ymmärrä aina heitä. Kyllä sieltä tosin jo uusia ranskankielisiä sanojakin tarttui mukaan :)

Tilalle tuli sitten uudenlainen ratkaisu - nimittäin naapurin (suomenkielinen) poika on meillä ajoittain hoidossa. Silloin askarrellaan, leikitään, pelataan.. Ja kun hän on jo 4v, niin Vallu saa hyvää esimerkkiä isojen poikien toimintaan. Vallun lempparisanontoja onkin tällä hetkellä "iso poika" :) 

Työnhakua

Blogipäivitykset on jääneet kun tilalle on tullut työpaikkailmoitusten seuranta, LinkedIn päivitykset ja itse töiden haku. Jep, nyt on aika alkaa etsimään onko niitä mahdollisuuksia työllistyä täällä. Siis kodin ulkopuolella ;) 

Kyllähän mä kotona oloakin voin hyvillä mielin jatkaa, on tuo 2v vielä niin pieni ja tämä äitiyden opettelu jatkuvaa oman käytöksen parantamista.. Ja proggiksia riittää valokuvauksen ja valokuvien parissa. Suunnitteilla on mm. Erilaisia valokuvakirjoja Vallulle. Mutta, kyllä sitä toisaalta ois kiva mennä jonnekin toimistoon jotain aikuisten juttuja tekemään. Vaan mitä?

Mä oon tähän mennessä lähettänyt kokonaiset kolme työhakemusta. Kaksi viestinnän paikkaa ja yksi yliopiston kv-toimiston paikka, johon pääsin haastatteluunkin. Täällä on yleisesti tapana että hakemuksiin vastataan vain jos pääsee jatkoon - siispä oletan etten päässyt jatkoon kun ei haastattelun jälkeen ole enää yhteyttä otettu. Mutta kiva kokemus se oli! Vallu leikki bestiksiensä kanssa sen aikaa ja haastattelijat oli oikeen mukavia, hyvin tultiin juttuun. Ehkä se ranskankielen osaamattomuus kuitenkin painoi mut muiden hakijoiden taakse..

Mulla on sellainen käsitys että kilpailu työmarkkinoille on aika kovaa nyt. Ja että mun cv ja hakemukset voipi olla hiukka vanhanaikaisia.. Johan siitä on taas 4,5 vuotta kun viimeksi oon töitä etsinyt! Joten monenlaista itsensä kehittämistä on edessä, päikkäriaikaan ja iltaisin ;)

Kuvapäivitys

Kuva on yhtä kuin tuhat sanaa? 

Tälläistä arkea täällä viime aikoina:

Tekstiä piakkoin ;)

Katastrofaalisen kiva reissu Luzerniin

Mä ajattelin että kaksivuotiaan kanssa reissaaminen on niin paljon helpompaa kuin yksivuotiaan.

Ja tavallaan se onkin, ei tarvii kantaa lastenruokia mukana ja hyvä lastenlaululevy (kiitos anoppi&appi!) autossa viihdyttää. Mutta vaikka poika jo osaakin sanoa kun on nälkä, jano ja väsy, niin se ei tarkoita että että homma menis putkeen..

Kivaa!

Niin, meidän kesänperheloma oli reissu Luzernin alueelle. Menomatkalla ajettiin ensin Kertzersin kupeeseen perhospuistoon (papiliorama.ch) joka on aika kiva paikka - suosittelen siis! Siellä on trooppisen lämpimiä halleja joissa näkee perhosia, lepakoita, ötököitä, lintuja ja apinoita, ja sitten pieni kotieläin alue sekä 'apinointi alue' eli köysirataa yms. lapsille. Valtterille paikassa riitti katsomista ja jännitystä - erityisesti yöhallissa jossa lepakot lensi ihan korvan vierestä. Kalat oli myös kova juttu, ja perhonen joka laskeutui kädelleni eikä meinannut saada trooppisen kosteuden nostattamasta hiestä kämmenselällä millään tarpeekseen.

Rigi vuori ja Küssnachtin kaupunki Luzernin järven rannalla

Hotellimme sijaitsi viehättävällä kadulla lähellä järveä

Hotelli meillä oli varattuna Küssnachtista, Luzernin läheltä, joka on Rigi vuoren juurella ja Luzernin järven rannalla. Ei mikään mainitsemisen arvoinen, mutta ihan ok. Huone oli iso ja Vallulle saatiin sänky ilman veloitusta - eikä tainnu Rekkukaan mitään extraa maksaa. Mutta wifi ei oikeen pelittänyt, ja aamupala oli kyllä budjettihotellin tasoa.. Mutta toisaalta sijainti oli hyvä. Lähellä oli tosi kivat leikkipaikat, ja minigolfi, ja kiva biitsikin, vaikka sinne ei koiria saanut kahvilaa pidemmälle viedäkään. Luzerniin ajoi nopeasti, ja kylässä oli kiva ja helppo kävellä. Küssnachtia siis voin suositella - en niinkään hotelliamme ;)

Rekku ehdottaa että illalliselle menon sijaan menisimme suoraan nukkumaan,
Vallu se tykkää valita oman ruokansa ravintolassa ;)

Valokuvauksellista maisemaa ;)

Eka päivä oli sateinen, joten me mentiin kaverini suosittelemaan liikennemuseoon. Se osoittautui kultakaivokseksi! Museo on vissiin Euroopan suurin liikennemuseo ja todella interaktiivinen - parempi kuin Heureka poikineen. Liput oli tietty kalliit - Sveitsissä kun ollaan - mutta mielestämme kaiken sen hauskan arvoiset. Vallukun "hiukan tykkää" noista lentokoneista ja junista.. ja niitä siellä riitti, aivan oikeita isoja, vanhoja ja uusia! Rekku jäi aluksi odottelemaan koirankoppiin, mutta kun se lounaan aikana purki stressiään rapsuttelemalla korvantyven vereslihalle, me lähdettiin järven rantaan kävelylle Vallun päikkärien ajaksi ja vuoroteltiin sen jälkeen museossa vierailua, museon sisäpihalla ja kahvila-ravintolassa kun sai koiran kanssa olla. Vinkkinä muille siis että jos vuorottelu on ok, niin sisäänpääsyssä kannattaa säästää ;)

Lentsikoita!

Seuraavana päivänä me oltiin matkalla järven eteläreunaan tarkoituksena mennä vuorille kävelemään, kun Zugin kyltin nähdessämme muutimme suunnitelmaa ja ajoimme Zugiin. Autolla housut ja kengät vaihtuivat sandaaleihin ja hameeseen ja me suunnattiin leikkipuistoon järven rannalla. Ihanaa lomamenoa kun voi muuttaa suunnitelmaa noin vaan! Ja ihanaa yhdessäoloa.. Zug oli oikein viehättävä pieni kaupunki, sinne voisi kyllä mennä toistekin. Räikköstä ei näkynyt, mutta ruokapaikan vieressä oli pieni lintupuisto ja siellä kaksi tunturipöllöä! Päikkäriaikaan ajettiin vielä sinne järven eteläreunaan vaikka ei vuorelle kavuttukaan, nautitiin vaan maisemista ja leikkipuistosta :D

Tunturipöllö - tarkkailua aidan molemmin puolin

Bongaa Rekku :D

Matkalla järven eteläraunaan.. lisää kuvia Galleriassa

Liian kylmää vettä ja liian isot aallot laivasta.. lisää kuvia Galleriassa

Katastrofaalista!

Neljäntenä päivänä alkoi se katastrofaalinen lomailu. Tai no siis jo edellisenä iltana kun Vallu vetäisi kunnon raivarit ennen nukkumaan menoa.. Päätettiin nimittäin mennä Luzerniin kaupunkia katselemaan (leikkipuiston sijaan, tajuan nyt tätä kirjoittaessani..ehkei ihan koko lomaa vedetäkään lapsen ehdoilla?), ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Hypättiin ekaksi nähtävyysajelujunaan, mikä oli todella kiva tapa nähdä vähän Luzernia - joka puolestaan on tosi kiva kaunis kaupunki (katso kuvat Galleriasta). Geneve on ihan harmaa Luzerniin verrattuna!

Meidän lounas meni hiukka mettään, mutta mitä pienistä, eikö? Luzernista palatessa mentiin pelaamaan minigolfia, mutta keli olikin sääennusteiden vastaisesti suorastaan kesähelle, ja siksipä lähdettiin katsastamaan se kiva biitsi. No, tietty uikkareita vaihtaessa keli muuttui ukkosenuhkaksi ja auringon piiloillessa pilvien takana iho nousi uikkareissa kananlihalle - puhumattakaan että ois kyennyt sinne järveen "vilvoittelemaan".. Lastenaltaan luona tuskailin että itkeäkö vai nauraa kun kaikki tuntuu menevän päin mäntyä (yep, tavoittelen täydellisyyttä, tiedetään) ja Vallu siinä katsoi minua huolestuneena.. ja regioi tilanteeseen ihanan humoristisella tavalla: kaatoi ämpärillisen vettä mun päälle. Hehee, taas oli asiat perspektiivissään!

Illallinen syötiin hotellin naapurissa - hotelliimme kun emme aamupalan perusteella uskaltaneet illastamaan mennä.. - ja se ruoka oli hyvää. Vallu sai elämänsä ensimmäisen tikkarin ja se maistui. Leikkipuistoonkaan ei maltettu mennä koska tikkari piti ensin syödä loppuun :) Sitä odotellessa piipahdettiin kylän kansallispäivän juhlassa, tai sen jämissä kai, sillä osa juhlasta tuntui ainakin olevan ohi. Hotellista kun juhlinnasta kysyttiin, sanoi miekkonen ettei mitään juhlintaa ole - "kansallispäivä on perhejuhla". Noh, olisihan tuo itsekin pitänyt viime vuodesta muistaa että kyllä kylältä kuin kylältä bileet löytyy! Hotellihuoneesta sitten Vallun iltaraivarien laannuttua kuunneltiin ilotulituksia..

Kansallispäivän viettoa Küssnachtissa

Näkymät alpeille Küsnachtista

Ilta-aurinko

Kotiin...

Lauantaiksi oltiin suunniteltu pysähdys Zurichissä ennen kotiin ajoa, mutta kun siellä asuva ystävämme sairastui ja kuulimme varoittelut kaupungin kaoottisuudesta paraati päivänä, vaihdoimme suuntaa ja lähdimme alppien halki kotiin. Suunnitelma oli seuraavanlainen: Leikkipuistoon, lounas, ajoa Vallun päikkärien ajan, hotellin bongaus ja rentoutuminen loppu illan ajan (ja sunnuntaina päikkäriaikaan ajo kotiin). Todellisuus meni näin: Leikkipuistoon hetkesi, sadetutkan seuraamista ja liikkeelle lähtö ennen lounasta välipalan kanssa jotta kerkiäisimme ajaa Furkapassin ennen sateita. Juutuimme heti ruuhkaan, moni muu kun oli menossa Etelä-Eurooppaan lomalle ja ajoi alkumatkan samaa reittiä kanssamme. Vallu ei nukahtanutkaan heti vaan juuri niin että lounaalle pysähtyminen jäi (keittiöt sulkeutuvat täällä kahden/puoli kolmen aikaan ja avautuvat vasta kuuden aikaan illallista varten) ja saderintama olikin ajoissa - juuri Furkapassia ajaessamme. Furkan jälkeen syötiin mitä syötiin, etsittiin leikkipuisto ja jatkettiin sen jälkeen suoraan kotiin, illallisenamme tuoreet paikalliset juustot ja patonki. Että silleen.

Ruuhkassa.

Furkapassilla sateessa. Lisää kuvia Galleriassa

Kiva loma oli! Uusiksi ihan koska vaan ;)

Leikkipuistot on avain onnistuneeseen lomaan ;)

Melkein kotona - auringonlasku Geneven järven rantaa ajettaessa

Omaa aikaa

12 päivää sitten olisin voinut sanoa etten ikinä ole ollut Valtterista erossa enempää kuin yhden yön. Nyt olen ollut rakkaasta pienestä pojastani erossa 11 pitkää päivää. On ollut sitä kuuluisaa kaikkien pienten lasten äitien kaipaamaa omaa aikaa vaikka kuinka!

Kun pojat lähtivät ainutlaatuiselle isä&poika matkalleen, olin melkein paniikissa siitä ikävästä joka heti iski kun katsoin heidän kävelyään turvatarkastusta kohti. Sain kuitenkin ajettua takaisin kotiin ja vietin ensimmäiset viisi päivää muiden ihmisten seurassa niin tiiviisti etten kerennyt jäädä ikävään kiinni. Hetkittäin tietysti teki tiukkaa, niinkuin ensimmäisen skype-puhelun jälkeen.. mutta parhaani mukaan keskityin positiiviseen eli siihen miten hienoa oli että heidän matkansa sujui hyvin, ja nautin kaikista kuvista ja videoista joita sain.

Kuudentena päivänä olin kotona, yksin. Tai no, Rekun kanssa joka kuorsasi matkaväsymystään sohvalla. Kävin hitaalla, en tahtonut saada mitään aikaiseksi. Söin lounaan vasta kun maha kurisi äänekkäästi ja valvoin myöhään telkan eessä. Sain kyllä vauhdin kiristymään ja huushollin lisäksi tuli siistittyä myös kellari. Olen puuhaillut omia projektejani ja nauttinut laatuajasta Rekun kanssa. Genevessä kävin kahdesti - tyttöjen leffaillassa ja kaverin luona yökylässä.

"Best Friends" - Saatiin taideteokset Vallun seinälle valmiiksi kun tehtiin viimeiset kaksi kuvansiirtoa puulle toissailtana Genevessä.

Tänään käytiin vielä Rekun kanssa laittamassa ruksi viimeisenkin "ilman Vallua" kohdan päälle, nimittäin kiivettiin La Dole huipulle. Katso kuvallinen kertomus Galleriasta!

Huomenna aamusta ajan taas jännittyneenä lentokentälle. Muistaako ne mut vielä? Onko kivaa olla kotona, roikutaanko minussa kuin apina vai osoitetaanko mieltä kun en ollut matkalla mukana? Vai onko kullanmurustani tullut iskän poika eikä äiti enää kelpaakaan..?