Ulkomailla asumisen tuskaa

Nyt kun oon hehkuttanut tätä meidän ihanaa kylää ja täällä asumista niin on aika laittaa asiat tasapainoon. Nimittäin on tässä ulkomailla asumisessa huonotkin puolensa. Niistä pahimpana ei suinkaan ole ruisleivän ja salmiakin himo, vaan yhteydenpito ystäviin ja sukulaisiin. Erityisesti sukulaisiin. Ja erityisesti yhteydenpidon puute, sirpaleisuus ja ajoittainen kasaantuminen yliannostukseksi jonka aikana menee vähintäänkin yhdeltä osapuolelta hermo ainakin kerran, vaikkapa juuri sellaisena nälkäisenä känkkäränkkä hetkenä.. 

Yhteydenpidon puute on pahinta silloin, kun saa tietää että on liian myöhäistä. On feissari, iimaili ja skaippi, mutta niiden jalkoihin jääpi ihan tavallinen puhelin jota välillä voisi käyttää sukulaisien tavoittamiseen ja kuulumisten kysymiseen. Yhteydenpidon puute omalta osaltani kun ei tarkoita etten välitä - vaikka siltähän se helposti vaikuttaa - vaan ihan vaan suoraan sanottuna että en kerkeä, tai kun kerkiän niin en muista. Lohdutan itsenäni sanomalla että sellaista se pienten lapsen kanssa on... Mutta nyt kyllä harmittaa niin paljon että kirjoitan muistilapun että muistan katsoa muistilappua jossa on se tärkeiden tekemättömien asioiden lista. Ja siihen listaan lisään soitot ja mailit läheisille. 

Jos tämä herätys todellisuuteen olisi tullut edes muutamaa päivää aiemmin, olisin soittanut ja sanonut kiitos. Kiitos positiivisuudestasi, huumorintajustasi, elämänilosta jota ihailin, niistä monista nauruista, ja aina niin luotettavasta tee-tarjoilusta. Ja niistä isoista halauksista. Olit kuin neljäs mummo, jonka luona oli aina ilo käydä. Sinua tulee ikävä.